Muinaissaagat

Muinaissaagat (isl. Fornaldarsögur) ovat keskiajan Islannissa kirjoitettuja kansankielisiä saagoja, jotka kuvaavat yleensä aikaa ennen Islannin noin vuonna 870 käynnistynyttä asuttamista ja sijoittuvat tapahtumiensa osalta pohjoiselle pallonpuoliskolle, erityisesti Skandinaviaan. Niiden kirjoittajia ei tunneta. Suullisesti välittyneitä tarinoita alettiin kirjoittaa ylös Islannissa 1200-luvun loppupuolelta alkaen, ja niiden kirjoittamista jatkettiin 1500-luvulle saakka. Muinaissaagojen taustalla vaikuttanut suullinen kertomusperinne on kuitenkin hyvin vanhaa ja juontuu germaanisesta sankaritarinoiden perinteestä. Viittauksia muinaissaagojen kertomiin tarinoihin esiintyy kaiverruksina jo hyvin varhaisissa riimukivissä, risteissä ja muissa muistomerkeissä Skandinaviassa, Saksassa ja Britteinsaarilla. Vanhimmat tarinat ovat arvioiden mukaan 400-luvulta.^[1]

Useat muinaissaagat sisältävät myös jonkin verran Edda-runoutta. Esimerkiksi Eddan sankarirunot keskittyvät muinaissaagana tunnetun Völsungain saagan (Völsunga saga) tarinaperinteen ympärille. Onkin pidetty mahdollisena, että jotkut muinaissaagat olisivat ensin välittyneet runomuodossa ennen kuin niiden pohjalta laadittiin keskiajalla proosamuotoisia saagoja.^[2]

1. ↑ Mitchell 1993, 207; Aðalheiður Guðmundsdóttir 2012.
2. ↑ Clunies Ross 2012, 122; Tulinius 2002, 54–58.